Unelmien liikuntapäivä Joutenlammella 10.5.2019

11.5.2019 klo 11:00

Tällä porukalla tehtiin ikimuistoinen päivä Joutenlammella 10.5.2019
Tällä porukalla tehtiin ikimuistoinen päivä Joutenlammella 10.5.2019

Terveisiä yhdistyksen väelle ja muillekin jos luettu päivän antiamme Unelmien liikuntapäivästä

Tämän vuoden teemana oli eri-ikäiset yhdessä liikkeellä. Tapahtumia mitä eri puolilla Suomea järjestettiin oli yli 860 tapahtumaa ja Kainuun Aivoyhdistys oli yksi niistä.

Yhdistys oli jo kolmantena vuonna osallistumassa tähän tapahtumaan. Emme yksin olisi pystyneet järjestemään innostavaa tapahtumaa vaan tämän tilaisuuden päävastuu ja jäjestäminen kuului Kainuun ammattikorkeakoulun ensimmäisen vuosikurssin sairaanhoito-opiskelijoille opettajansa Virpi Neuvosen ohjaamana ja sairaanhoitaja opskelijoiden tiimin vetäjän Mika Myllymäen ohjauksessa. Lämmin kiitos teille kaikille antamastanne työpanoksesta.

Tapahtumassa saimme aistia eri-ikäisyyden lisäksi nuorten innoittamana eri toimintapisteisiin laitetuista toiminnoista sisällä ja ulkona. Oli ulkopelejä, bingoa, aistihuone, sydänpiste, liikunnallinen piste, taidetta pääsi tekemään maalauspisteessä, makkaraa paistamaan kodalla. Nopeimmat ehtivät lenkillekin ja kiersivät kauniissa männikkömaastossa Joutenlammen polkuja. Tietenkin tätä kaikkea emme olisi jaksaneet jos emme olisi ruokailleet ja yhdessä.

Tilaisuutta oli tukemassa myös luennollaan aiheesta - Olemmeko onnellisia- Aivoliitosta Risto Lappalainen, Joutenlampi tarjoamillaan tiloillaan ja Kainuun Sydänyhdistys esitteillään.

Sydämellinen lämmin kiitos kaikilta yhdistyksemme jäseniltä tuestanne.

Toivomme yhdistyksestä että ensi vuonna 2020 tavattaisiin jälleen Unelmien liikuntapäivänä.

Marja Hirvonen

sihteeri, varapuheenjohtaja

Kainuun Aivoyhdistys ry