Helena Tervosen haastattelu Koti-Kajaani 10.8.2019

15.8.2019 klo 19:00

Helena Tervosen elämään antaa pontta aivoverenkiertohäiriöön
sairastuneiden vertaistuki sekä 2,5-vuotias lapsenlapsi. 
Kuva: Anna Haapavaara
Helena Tervosen elämään antaa pontta aivoverenkiertohäiriöön sairastuneiden vertaistuki sekä 2,5-vuotias lapsenlapsi. Kuva: Anna Haapavaara

Helena Tervonen meni aamuyhdeksältä nukkumaan - heräsi iltapäivällä osittain halvaantuneena

Vertaistuki auttaa toipumaan ja saa jatkamaan eteenpäin. Tervonen toivookin voivansa olla hyödyksi muille aivoverenkiertohäiriön kokeneille.

Anna Haapavaara Koti-Kajaani

Eväät oli tehty. Kahvi oli keittämistä vaille valmis. Helena Tervonen soitti isälleen aamulla puoli yhdeksän maissa, että joko lähdetään mökille. Jätetään huomiseen, koska vettä tulee, isä vastasi.

Tervonen ei hangoitellut vastaan, sillä häntä väsytti. Raajat olivat kuin lyijyä. Tervonen meni lepäämään ja vaipui uneen. Herättyään hän katsoi kelloa. 15.30.

Onneksi kännykkä oli sänkyni vieressä. Sain soitettua huoltomiehelle, että kehoni vasen puoli ei toimi enkä pääse sängystä ylös", Tervonen muistelee tapahtumia päivältä 6.5.2008.

Taloyhtiön huoltomies tuli ja hälytti ambulanssin, joka vei 51-vuotiaan Tervosen Kainuun keskussairaalaan. Kuvausten perusteella epäiltiin aivoveritulppaa. Tervosta lähdettiin viemään hoitoon Oulun yliopistolliseen sairaalaan. Muhoksen tienoilla Tervonen menetti tajuntansa. Oulussa hän oli kaksi viikkoa teho-osastolla. Syyksi oli tarkentunut isojenaivojen laaja-alainen, määrittelemätön verenvuoto. Ensimmäiset muistikuvat tuolta ajalta Tervosella on vasta paluumatkalta Kainuun keskussairaalaan.

Vietettyään kahdeksan päivää keskussairaalassa Tervonen sai siirron terveyskeskuksen kuntoutusyksikköön. Alkoi rivakka toipuminen. Siitä Tervosen on kiittäminen fysio- ja toimintaterapiaa, mutta myös itseään. Hänellä oli valtava halu saada toimintakykyään takaisin niin paljon kuin mahdollista.

Tervonen oli tottunut pitämään kunnostaan huolta jo vuosien ajan ennen aivoverenvuotoa, sillä hänellä oli todettu 49-vuotiaana spinaalistenoosi. Tätä selkäydinkanavan ahtaumaa ei voitu leikata. Sen seurauksena Tervonen poti kroonista kipuoireyhtymää ja oli osa-aikaeläkkeellä työstään.

Petipotilaana olo päättyi noin kuukauden kuluttua yksikköön saapumisen jälkeen.

"Kun sain luvan siirtyä pyörätuoliin, rullailin tappitaululle jo viideltä aamulla sahraamaan puutappia reikätauluun vasemmalla kädelläni. Tiesin, että minun on kuntouduttava, koska eronneena ja yksinasuvana minun on pärjättävä kotonakin itsekseni."

Pian pyörätuoliin pääsyn jälkeen alkoivat tasapainoharjoitukset, joissa pystyasentoa treenattiin kyynärsauvoihin tukeutuen. Vaikka selkävamma vaikeutti harjoituksia, tulosta syntyi. Ensimmäinen kerta, kun jalat kantoivat aivoverenvuodon jälkeen, on jäänyt Tervosen mieleen ihanana muistona.

"Soitin heti pojilleni. Nuorempi ajoi satoja kilometrejä katsomaan vain sitä, kun äiti seisoo."

Kuntoutusyksikössä Tervoselle annettiin tietoa hänen sairaudestaan, ohjattiin avokuntoutukseen, hankittiin kuljetuspalvelut ja fyysiset terapiat. Tervonen toteaa, että henkisen voinnin kysymysten kanssa sairastunut on kuitenkin aika yksin, samoin hänen omaisensa. Siksi hän liittyi afasia- ja aivohalvausyhdistyksen (nykyisin Kainuun aivoyhdistys) jäseneksi jo kuntoutusyksikössä ollessaan.

"Järjestösuunnittelija Risto Lappalainen kävi kertomassa yhdistyksestä ja liityin yhdistykseen. En siinä vaiheessa ymmärtänyt edes olinpaikkaani, mutta ymmärsin hyvinkin sen, että yhdistykseen liityttyäni minulla olisi paikka, minne mennä."

Kotouduttuaan hän alkoi käydä yhdistyksen kokoontumisissa. Vain puoli vuotta vuodon jälkeen Tervonen osallistui Kelan järjestämälle aivovammaisten sopeutumisvalmennuskurssille.

"Menin liian aikaisin. En ollut vielä silloin sinut tämän sairauden kanssa."

Hiljalleen aivoyhdistystoiminta alkoi viedä mukanaan. Vuosien mittaan Tervosen rooli on muuttunut rivijäsenestä aktiiviseksi toimijaksi. Hän on pitänyt luentoja sairaaloiden hoitohenkilökunnille vammastaan. Hän on käynyt Aivoliiton vertaistukikoulutuksen ja vetää Sotkamossa neuroklubia kerran kuukaudessa. Yhdistyksen tapaamisia on kahdesti kuukaudessa Kajaanissa Tutun tuvalla, mistä Tervosenkin tapaa. Yhdistyksen tukihenkilöt vierailevat joka kuukauden ensimmäinen torstai Kajaanin terveyskeskuksen kuntoutusyksikössä kello 14.30-15.30.

Kainuun aivoyhdistyksellä on aluekerhot myös Kuhmossa ja Suomussalmella. Vuonna 1988 perustetussa yhdistyksessä on 205 jäsentä.

Tervonen käy myös osastoilla pyynnöstä tapaamassa heitä, jotka ovat sairautensa kanssa vasta alkutaipaleella tai muuten kaipaavat vertaistukea. Tarvittaessa hän tapaa vertaistuettavia kotonaan.

"Luonani on näinä vuosina käynyt satoja ihmisiä. Olen kertonut heille, mistä saa minkäkinlaista tietoa. Jos on yksin sairautensa kanssa, tiedon etsimiseen ja hakemiseen väsyy ja sitten luovuttaa. Siksi rohkaisisin ihmisiä tulemaan mukaan vertaistoimintaan. 11 vuoden kokemuksella voin sanoa, että se antaa niin paljon."

Vertaistuelle on tarvetta. Aivoliiton mukaan aivoverenkiertohäiriöihin sairastuneita on Suomessa vuonna 2015 arvioitu olleen noin 100 000. Aivoinfarktin saa vuosittain noin 18 000 suomalaista ja aivoverenvuodon noin 1 800 suomalaista. Ohimenevän aivoverenkiertohäiriön (TIA) saa noin 5 000 henkilöä.

Tervosen mukaan vuonna 2018 kuntoutusyksikössä Kajaanissa hoidettiin 117 potilasta, joilla oli joko aivoveritulppa tai -vuoto. Luvussa eivät ole ohimenevän aivoverenkiertohäiriön saaneet eivätkä ne, jotka ovat vamman seurauksena menehtyneet.

Aivoverenkiertohäiriöistä voi aiheutua pysyviä kehon halvausoireita, häiriöitä kielellisissä toiminnoissa sekä henkisessä suoriutumisessa. Aivoverenkiertohäiriöihin menehtyy vuosittain Suomessa noin 4 500 henkilöä. AVH on kolmanneksi yleisin kuolinsyy

Tervonen muutti Kajaaniin 2000-luvun alussa. Biologian opettajana Etelä-Suomessa työuransa tehneelle naiselle marjastus ja luonnossa liikkuminen olivat tärkeitä vapaa-ajan viettotapoja, kuten myös uinti ja pyöräily. Nyt hän jatkaa rakkaita harrastuksiaan vain unissaan, sillä 11 vuoden takaiset tapahtumat muuttivat Tervosen elämän.

Aivoverenvuoto heikensi hänen kehonsa vasemman puolen hallintaa niin, että hän pystyy liikkumaan itsenäisesti vain kotonaan ja rollaattoriin tukeutuen. Apuvälineinään hänellä on myös polvi- ja nilkkatuet vasemmassa jalassaan sekä erityiskengät. Vuodon seurauksena puhkesi epilepsia, mutta vuoto ei vaikuttanut puhekykyyn eikä muistiin. Tervosella on kaksi henkilökohtaista avustajaa, jotka auttavat häntä yhteensä 45 tuntia kuukaudessa.

Jotta toimintakyky pysyy, Tervonen jumppaa kotonaan päivittäin.

"Seison ilman tukea kolme minuuttia kolmesti päivässä. Vaikka saan vaativaa kuntoutusta edelleen, teen kotiharjoitteet aina. Ja jos sattuu hyvä päivä, vaikka cha-cha-chaankin tanssiminen onnistuu."

Koska fysiikka ei toimi kuten ennen sairastumista, sillä on vaikutuksensa henkiseen vireyteen. Tervonen on oppinut, että koska juuri mikään ei tapahdu sukkelaan, itselleen pitää antaa aikaa. Siksi päiväsuunnitelma on hyvä tehdä ja varata kaikille askareille tavanomaista enemmän aikaa. Pukemiseenkin menee jo tunti eikä napillisia vaatteita kannata harkitakaan laittavansa yllensä, toteaa Tervonen.

Joskus verkkaisuuteen turhautuminen kiristää hermoja. Mutta sitten kun itkut on itketty, jäljelle jää nauru.

"Kävelen vinossa, puhelen omiani ja vaatteetkin voivat olla joskus väärin päin. Mitä siitä! Rumat on muotia", Tervonen nauraa.

 

Helena Tervonen kertoo: Mistä voimia jaksamiseen?

"Lapsuus- ja nuoruusvuoteni olen elänyt perheessä, jossa erilaisuus on aina ollut läsnä. Vanhemmat sisareni ovat lyhytkasvuisia. Lähimmäisten huomiointi onkin aina ollut etusijalla. On muistettava, että ihmisten kohtaaminen on aina vastavuoroinen tapahtuma, josta saa jotakin uutta myös itselleen.

Yksinasuvana luonnollisesti erilaiset pelkotilat omasta jaksamisesta askarruttavat. Edellä kertomani kuitenkin antaa voimaa ja uskoa huomiseen. Kannustan jokaista "kohtalotoveria" omaan aktiivisuuteen. Sairaudesta huolimatta jäljellä on jokin vahvuusalue, esimerkiksi musikaalisuus, taiteellisuus tai liikunnallisuus, joka kantaa vastoinkäymisessäkin."