Oli kiva tutustua uudelleen teihin kaikkiin, Rauni totesi

21.8.2020

Kuten otsikko kertoo että tämä korona-aika on estänyt meidän yhteiset tapaamiset yhdistyksessä. Kaikki tapaamiset loppuivat maaliskuun alkupuolelta lähtien. Kaipaamme yhteisiä kerhoja, tapahtumia, liikuntaryhmiä ja sitä yhdessä olemista. 

Tapasimme aurinkoisena ja melkein helteisenä perjantaina 21.8.20 Kajaanin kauppatorilla yhdistyksen väkeä sovitulla aikataululla. Se oli erinomaista että siihen tarjoutui nyt tilaisuus. Kuulumiset ja jaksamiset vaihdettiin. Keskusteltiin yhdistyksen tulevista tapahtumista ja kerhoista. 

Yhdistyksessä aloitamme syksyn toiminnot niinkuin olemme suunnitelleet ja antaneet tietoa jäsenistölle yhdistyksen Jäsenkirjeessä 2/2020.

Seuraamme ja noudatamme viranomaisten koronaohjeita ja toimimme niiden ohjeiden mukaan. Yhdistyksen jäsenistön turvallisuus ja terveys ovat ykkösasia.

Koronatiedote

Seuraamme ja noudatamme viranomaisten koronaviruksen ohjeita Kainuun Aivoyhdistyksessä.

Ajankohtaisimmat tiedot ovat luettavissa valtioneuvoston kanslian sivuilta