Kainuun koronatartunnat muutti yhdistyksemme toiminnan

6.9.2020

Päivitetty 6.9.2020

Yhdistyksessä olemme joutuneet perumaan, muuttamaan tai siirtämään toimintaamme. Jäsenistölle olemme informoineet tekstiviesteillä, soittamalla henkilökohtaisesti henkilöille jotka ovat ilmoittautuneet tapahtumiimme. Suunniteltu syksyn toimintamme on lähes pysähdyksissä.

Nyt olemme välittömästi ryhtyneet panostamaan ulkoiluun ja etäjumppaan. Perustamme erilaisia ulkoiluryhmiä jäsenten halukkuuden mukaan esim. kävelyryhmät, ulkopeliryhmiä. Tsemppiä meille kaikille, kyllä me vielä nujerretaan korona! Kaikesta huolimatta hyvää syksyn alkua kaikille hyvät jäsenemme!

Yhdistyksen hallitus

---------------------------------------------------

Hyvää elokuuta kaikille jäsenillemme!  

Yhdistyksen toimintaa olemme suunnitelleet jo viimeisten viikkojen aikana ja kerromme tärkeimmät asiat nyt.

Viimeisten päivien aikana olemme kuulleet koronaepidemian vaiheesta. Korona ei ole poistunut ja yhdistyksen täytyy myös varautua mahdolliseen toiseen tulevaan korona aaltoon. Me jokainen pystymme omalla toiminnallamme vaikuttamaan ettei korona etene, pestään ja desinfioidaan käsiä, pidetään turvavälit, yskitään hihaan tai kainaloon yleisillä paikoilla, vältetään suuria tapahtumia ja sairaana ei lähdetä minnekään kotoa. Yhdistyksessä seuraamme tarkoin valtionvallan ohjeita koronasta. Yhdistyksen tärkein asia on jäsentemme terveys ja turvallisuus.

Jos korona antaa mahdollisuuden järjestää toimintamme niin 1.9.20 aloitamme Aivojumpalla Muistiyhdistyksen ohjauksessa. Kiinnostus oli kiitettävää. Ilmoittautuminen oli 4.8.20 mennessä.

Perinteeksi on muodostunut yhdistyksen syksyn toiminnan avaaminen Ruuhijärvellä ja niin teemme nytkin 2.9.20. Siihen ilmoitautumiset 23.8.20 mennessä Tuula Lukkarille, tuula_lukkari@hotmail.com, p. 044 372 2862.

Yhdistyksen vuosikokous ja unelmien toimintapäivä 15.9.20 klo 10.00-16.00 Joutenlammella. Ilmoittautumiset 6.9.20 mennessä Tuula Lukkari, Terttu Härkönen ja Jari Kilpeläinen .

Hyvinvointilomilta haettiin tuettua lomaa missä aikaa jouduttiin muuttamaan koronan vuoksi ja nyt se on 5-10.10.20 Kuopion Rauhalahdessa. Kutsut hyväksytyille on lähetetty 4.8.20 joko postitse tai sähköpostilla. 

Kerho- ja liikuntaryhmät ovat myös alkamassa syyskuussa mutta katsomme miten pääsemme ne aloittamaan. Näihin ryhmiin palataan.

Yhdistyksen toiminta alkaa vilkkaana tänä syksynä mutta seuraamme tarkoin koronan vaiheita ja tarvittaessa muutamme ja perumme tapahtumia. Ilmoitamme henkilökohtaisesti jokaiselle henkilöille jotka ovat ilmoittautuneet tapahtumiin jos joudumme tekemään muutoksia.

Mukavia elokuun hetkiä teille kaikille jäsenet missä itse kukin jäsen olettekin. Pysytään terveinä ja toivotaan että nähdään pian.

Elokuun terveisin,

Marja H.