Raunin kertomus ja lomakuvat luontolomalta Möhköstä 21-25.8.2017

MÖHKÖ

Maanantai 21.8.2017

Möhkön Elämyksiä luonnosta -loma alkaa tulopäivällisellä. Lomalaisia on 7 henkeä, oikein mukava pieni intiimi porukka. Majoittuminen on Möhkön Mantan majoitustiloissa. Majoitus on siis vanha kansakoulu. Isäntänä ja emäntänä toimivat Jorma Mustonen ja Tuija Lauronen. Ruokapalvelu pelaa eikä se lopu kesken. Jälkiruokana ”Piian unelmaa” eli suussa sulava kakun pala. Tuloillanvietto on isossa kangaskodassa, jossa on tuli keskellä ja istuimena penkkien päällä porontaljat. Esittelemme toisemme ja Jorma kertoo viikon ohjelman sekä turvallisuusohjeet. Nokipannukahvit ja grillimakkarat kruunaavat illan. Koulussa on kuulemma lempeä kummitus Hilppa, joten jännityksellä käyn nukkumaan saneerattuun luokkahuoneeseen, jossa hirsiseinät kertovat omaa tarinaansa.

Tiistai 22.8.2017

Aamupala 8:30, kiva juttutuokio aamulla ryhmän kanssa, sitten lähtö tutustumaan Möhkön alueen monivaiheiseen ja rikkaaseen historiaan. Aloitamme Möhkön Mantalta, joka on kuiville nostettu 31m pitkä ja 7m leveä savottaproomu. Nykyisin se toimii kahvilana. Proomussa voi tutustua savottahistoriaan ja kämppäkulttuuriin. Proomu on hinattu vesistöjä pitkin savottapaikalle ja jätkät ovat asuneet siinä. Siinä on savottaemännän pitämä keittiö, jätkien majoitustilat ja terävä pää savotan työnjohdolle ja ukkoherralle. Sitten tutustuimme Möhkön museoon ja Möhkön Rautaruukin historiaan. Rautaruukissa tehtiin rautaa järvimalmista ja se oli Suomen suurin rautaruukki. Parhaimmillaan siellä työskenteli 2000 henkilöä. Arppeen suku hallinnoi pitkään Rautaruukkia. Museoalueella oli hieno esitys ja paljon katsottavaa raudan valmistuksesta. Museossa oli myös esillä savottakulttuuria ja tietysti myös paljon sotahistoriaa. Möhkön alueella on taisteltu sekä talvi- että jatkosodassa. Noin 6km päähän Möhkön kylästä on entisöity jatkosodan torjuntataistelujen asemat. Paikka on Öykkysenvaara ja siinä kenraali Raappanan johtamat suomalaisjoukot pysäyttivät venäläisten etenemisen. Söimme myös Öykkysenvaaran upeassa tulipaikka- ja suojakatoksessa. Hernerokka ja pannari maistui ja sieltä siirryimme takaisin Möhkön Mantan majatalolle rajavyöhykettä pitkin. Ilta päättyi kunnon saunomiseen, ruokailuun ja iltapalaan. Ei täällä ainakaan nälkä pääse tulemaan.

Keskiviikko 23.8

Kolmas Möhkön päivä valkenee pilvisenä ja yön jälkeen kostean nihkeänä. Aamupala klo 8:30 hyvässä seurassa ja esittelen iPadilta puhevammaisen kommunikaatio-ohjelmaa ryhmälle. Aamupalan jälkeen lähdetään Petkeljärvelle. Pääsen Aivoliiton järjestösuunnittelija Risto Lappalaisen kyydillä. Mennessä katselemme Oinassalmen talvisodan muistomerkkiä. Suomalaiset pysäyttivät venäläiset Oinassalmelle ja Petkeljärven tasolle. Yritimme bongata myös majavaa Petkeljärvelle johtavalla tiellä, joka luikertelee vesistöjen välissä. Petkeljärvi onkin tunnettu juuri harjuistaan, jotka alkavat Venäjän puolelta Tolvajärveltä ja jatkuvat n. 120 kilometrin matkan molempien valtakuntien puolella. Petkeljärven kansallispuisto on maamme pienimpiä puistoja, vain 6,5km2 laajuinen. Puisto on perustettu vuonna 1956 ja on hieno mäntykankaineen ja harjuineen sekä kapeine vesistöineen harjujen ympärillä. Katsomme ensin videoesityksen puistosta ja tämän nojatuolimatkan jälkeen siirrymme tupakodalle missä Jorma ja Tuija olivat jo keittäneet nokipannukahvit. Sitten mustikkaan. Jorma rakentelee minulle ämpärin kaulaan ja mars mustikkaan. Myös herkkutatit ovat luvallista riistaa. Ne käytetään meidän päivän lounaakseemme. ”körpäkkään”. Se on epämääräinen sekoitus kalaa, sipulia (tosin ei minulle), pekonia ja sieniä, mutta voi siinä olla jotain muutakin. Se paistetaan muurinpohjapannulla. Hyvää oli ja kahvit vielä päälle. Mopolla olisi kyllä voinut ajaa puiston tiealueilla, mutta kun se ei ollut mukana. Sodanaikaiset taisteluhaudat kertovat karulla tavalla menneisyydestä. Päivän päätteeksi taas Möhkön koululle ja päivällinen klo 19:00, jonka jälkeen makoisiin puusaunan löylyihin. Huomenna Jänissaari kutsuu. Toivotaan, että talon kummitus Hilppa antaa nukkua yön rauhassa.

Torstai 24.8.2017

Sateinen aamu ja taivas itkee Möhkössä. Minä en itke. Koirat tervehtivät aamulla. Urmas ja Uljas Suomen lapinkoirat ovat veikeitä velmuja koiria, jotka kuuluvat talon elävään kalustoon. Tänään siis lähdemme Mantan luontopalvelujen ponttooniveneellä kohden Jänissaaren erätukikohtaa. Raskaasti sadevarustein pyntättynä siirrymme veneelle. Saan kyydin Hippolampe maastopyörätuolilla ja vauhdilla, onneksi ei mennä jokeen asti. Matka saareen kestää Koitajokea ja Nuorajärveä pitkin 2 tuntia. Uistelemme matkalla, mutta saamme vain yhden luupää hauen ja senkin syötämme kalasääskille, joilla on pesä pienessä saaressa ihan Jänissaaren vieressä. Jänissaaressa on ihana esteetön erätukikohta. Hieno iso kota, jossa istuin/makuulavitsatkiertävät kehässä kodan keskellä olevaa tulipaikkaa, missä valmistamme eräruoat, peruna- ja kasvisnyttyset savulohen kanssa, jälkkärinä jänissaarelaiset, eli hyytelö, lakkahillo ja juustoleipä sekä tietysti nokipannukahvit. Sitten porukalla ruokaperräiset eli ettonet. Osa porukasta nukkuu viereisessä jurttatyyppisessä majoitteessa, missä kamina tuo lämpöä sisälle ja sateen ropina tuudittaa porukan unten maille. Päiväkahvin jälkeen takaisin Möhköön veneellä ja jälleen uistellen, mutta tulos nolla. Vettä tulee kaatamalla. Perillä vasta kello 18.30 ja ruoka kello 19.00.  Antoisa päivä. Tänään en jaksa enää saunoa, seurustelen ryhmän ja koirien kanssa. Huomenna olisi kuulemma kulttuuripäivä.

Perjantai 25.8.2017

Neljäs aamu Möhkössä aukeaa kosteana yön sateen jälkeen.  Kulttuuripäivä kuulemma edessä.  Mopo otetaan Tuijan ja Jorman auton takakonttiin ja näin pääsen huruuttelemaan pitkin Ilomantsin raittia omaan tahtiin. Ensin kuitenkin Parppeenvaaralle tutustumaan karjalaiseen ja ortodoksiseen kulttuuriin. Parppeenpirtti on rakennettu 80-luvulla karjalaiseen perinnetyyliin. Pirtissä on tilaa, ja pirttien nurkat eli tsupat ovat tärkeitä. Käsienpesu oli nurkassa, uuninurkassa karjalaiseen keittiöön kuuluva uuni, jossa laitetaan ruuat eli siis hella.  Myös ikoninurkka, jossa on ikoni ja sen ympärillä käsipaikka. Reipas opastyttö kertoo kanteleen soitosta ja soittaa pari hienoa kappaletta, ja laulaa lurauttaa vielä kaksi kanteleen säestyksellä. Sitten tutustuimme luontokeskus Mesikän näyttelyyn ja suomalaisiin metsäneläimiin. Kävimme vielä Parppeen tsasounassa siis pienessä ortodoksisessa kyläkirkossa. Sitten Parppeen pirtille syömään karjalaista pitopöytää; sultsinoita,  vatruskoita, karjalanpiirakoita, paistia ja oli siellä jopa savusärkeä.  Makoisan karjalaisruuan jälkeen hurautin mopolla Ilomantsiin, jossa on menossa karhufestivaali. Hurautin mopolla kylän läpi kohti ortodoksista Pyhän Elian kirkkoa, jossa tutustuimme tähän 1800-luvun loppupuolella rakennettuun puukirkkoon ja ortodoksiseen kirkkoelämään. Kirkko on kyllä kaunis ja ikoneista olisi paljon kerrottavaa. Kirkon jälkeen hurautin Hermannin viinitilan kahvilalle vanhaan vesitorniin, jossa meillä oli ryhmälle kahvit. En kuitenkaan mennyt kahville, vaan jäin tutustumaan karhufestivaalien karhunveistokilpailuun. Veistäjiä oli 30 eri puolilta maailmaa. Veistokset olivat hienoja moottorisahalla tehtyjä, ja niistä löytyi huimia yksityiskohtia. Kaukaisimmat karhunveistäjät tulivat Mongoliasta ja Kanadasta. Hienoja töitä, joita olisi kiva saada omalle kuistille. Sitten takaisin Möhköön ja saunaan.  Juhlapäivällinen ja alkumaljat kruunaavat illan. Tuijalle annamme kiitokseksi ruusukimpun.  Iltaa istutaan pitkään ryhmän kanssa ja jutellaan susista ja kaiken maailman asioista. Olipa kyllä hieno reissu ja huomenna kotiin.