Puheenjohtajan palsta

Syksyinen tervehdys puheenjohtajalta

Elämme tämän kesän ”arkeen paluun aikaa”.  Suomi nukkui ja oli kiinni monta viikkoa juhannuksesta elokuun loppuun.  Tosi asia on, että me palveluiden käyttäjät emme voi elää ilman välttämättömiä palveluita. Palveluiden määrä, hintataso, laatu ym. on viidakko. Kuinka moni meistä tietää mihin palveluihin olemme oikeutettuja, kuka ne järjestää ja mihin hintaan. Syksyn myötä on aika tarkistaa, että  jokaiselle on  tehty ja ajantasaiseksi tarkistettu asiakas- tai  palvelusuunnitelma. Mikä tämä sitten tarkoittaa?

Kysymyksessä on  meidän jokaisen lakisääteinen oikeus.  Palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä asiakkaalle on selvitettävä yleis- ja erityislainsäädäntöön perustuvat oikeudet ja velvollisuudet. Tämä edellyttää sosiaalihuollon ammattilaisilta valmiutta tunnistaa asiakkaan kokonaistilanteeseen vaikuttavia tekijöitä ja kertoa myös niistä asiakkaan kokonaistilannetta auttavista tai parantavista palveluista, joita asiakas itse ei välttämättä osaa tai tiedä edes kysyä.

Laki  edellyttää että palvelutarpeen arviointi tehdään asiakkaan elämäntilanteen edellyttämässä laajuudessa. Mikäli mikään ammattilainen ei tarjoa, että kokonaistilanteesi kootaan tai tarkistetaan moniammatillisesti yhdelle paperille, vaadi itse  palvelutarpeen arvio.  Minkä perusteella tehdään  suunnitelma siitä mm. mitä palveluita tarjotaan, mistä ja  miten paljon.

Voit pyytää palvelutarpeen arviointia ”vaikka mistä”. Kannattaa aloittaa  oman kunnan vammaispalveluista mikäli sinulla on diagnosoitu vika, vamma tai sairaus. Mikäli avh " jätti vain pieniä kolhuja toimintakykyyn", minkä vuoksi koet tarvitsevasi kotihoidon palveluita, ota yhteyttä oman kunnan asiakasohjaukseen. Uu­det asiak­kaat oh­jau­tu­vat ko­ti­hoi­toon asia­ka­soh­jaa­jien pal­ve­lu­tar­vear­vion jäl­keen. Aikuissosiaalityön palvelutarpeen arviointi on yli 18-  vuotiaille, joilla on se tunne, että tarvitsevat jotain apua, tukea tai palvelua elämäntilanteessaan, mutta eivät tiedä mitä ja mistä.

Nyt rohkeasti soittamaan oman kunnan vammaispalveluista, aikuissosiaalityöstä tai asiakasohjauksesta vastaavalle esimerkiksi Kainuun Soten vaihteen kautta p. 08 61561.  Palvelutarpeen arviointi on maksuton. Ja muista; palvelutarpeen arviointi ja sitä seuraava asiakassuunnitelma tulee päivittää aina, kun elämäntilanne, palveluiden tarpeet ym. muuttuvat. Kysymyksessä on sinun etusi ja oikeus saada palveluita tai tietoja niistä!